*

TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Muistamisen vaikeus ja ihanuus

  • Kuvakortissa vanha perhe, jonka muistamme yhä.
    Kuvakortissa vanha perhe, jonka muistamme yhä.
  • Aikoinaan moderni kuva-aihe on ollut hedelmä- ja kukka-asetelmat, joiden merkitysten tietäminen oli sen ajan huvia.
    Aikoinaan moderni kuva-aihe on ollut hedelmä- ja kukka-asetelmat, joiden merkitysten tietäminen oli sen ajan huvia.
  • Nainen keinuu menneisyyden ja nykyisyyden välimaastossa.
    Nainen keinuu menneisyyden ja nykyisyyden välimaastossa.
  • Jääkö muistaja yksin?
    Jääkö muistaja yksin?

 

Muistan lapsuuteni kesät muistikuvakirjan avulla, koulumatkat kaikista repuista, mieleen tulee hyviä hetkiä ja niitä myös, joiden toivoin kiitävän ohi nopeasti.

Nuoruuden päiväni muistuvat mieleen villeistä ajatuksista, ystävistä, myöhäisistä kesäilloista, seikkailuista kaukaisilla kylillä.

Edellisen viikon tapahtumat muistan vaivoin kalenterin avulla, samanlaiset päivät seuraavat toisiaan, tärkeimmät tapahtumat kirjaan ylös.

Kuitenkin väitän, että maailmamme on kuin muistikartta. Internetiin tulviva kuva-aineisto sisältää joen töyräitä, suuria puita, järven selkiä, kuvapatsaita, arvorakennuksia – toisaalta myös graffiteja, romahtaneita raunioita, autonromuja.

Kaikki tuo on kantanut elämää jo satojen ja tuhansien vuosien ajan. Kalliomaalaukset osoittavat, että ihmiset ovat halunneet jättää jälkensä kallion seinämiin. Uskon, että kyseessä on ollut tarkoituksellinen tarve muistaa. Maalausten tekijä on joskus aikonut palata paikalle ja on palannutkin. Ja on muistanut olleensa siellä ennenkin. Ihmiset nykyäänkin näkevät paljon vaivaa päästäkseen johonkin paikalle. Miten tiedostettua se on, varmaan riippuu paljon yksilöstä. Taidehalleissa ja salongeissa kohtaamme menneen – hengen palon sekä taiteilijan että oman.

Kirjoissani kirjoitan muistamisen mahdollisuudesta. Viipyilen elämässäni muistamisen äärillä. Nykyään voi television ja elokuvan katsojana elää menneissä aikakausissa ja tarinoissa. Elämme muistamisen kulta-aikaa.

Muistaminen on hyvin yksilöllistä. Muistamisen keinot ovat ihmisillä erilaisia. Ajassamme on se hyvä puoli, että vaikka ei hamuaisikaan yksilöllisiä muistamisen huippuhetkiä, voi elää muistamisen ajan aalloilla, keinutella itseään vuosituhannen alun tunnelmissa, nauttia siitä, että ihmiskunta on voittanut monta taistoa, kerätä voimia tulevaan.

Taiteilijat usein tieten tahtoen tekevät sellaisia teoksia, jotka ajavat samaa asiaa kuin luolamiehen kalliomaalaukset aikanaan. Taiteilija ehkä haluaa palata teoksensa ääreen. Tämä kaikki vaatii yhteistyötä, rauhaa ja kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Olemme ihmiskuntana jo vanha ja jollakin tapaa myös uusi. Meillä ei ehkä ole vielä keinoja sille luolamiehelle tai luolanaiselle purkaa tuntemuksiaan, joka ymmärtää muistavansa. Muistaminen on nostalgiaa, muistaja nostaa maljan muistoilleen.

Omaa muistamistani hellin esimerkiksi kuvakorttien avulla. Kuvitan tekstiä museoista hankkimillani kuvakorteilla, joissa on vanhoja maalauksia.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Ennen muistaminen oli ihmisten varassa enemmän kuin nyt. Enää ei tarvitse muistaa. On internet ja muut välineet, jonne tallennetaan se mitä emme viitsi/halua/jaksa/kykene muistamaan. Isoäitini aikaan, muistaminen oli tärkeämpää. Tärkeä keino tietää tärkeistä asioista. Toki muistettavaa lie ollut vähemmän kuin tämän päivän ihmisillä vai oliko sittenkään?

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Samaa mieltä. Tosin hieman hymyilyttää kaikki nuo älylaitteet: uppoaako äly niihin. Erilaisia muistamisen apukeinoja tulee otettua käyttöön ja parhaita ovat tarramuistilaput, tutut jo työpaikoilta.

Miltä kommentoijasta vaikuttaa se, että jutussani sivutaankin muistamista menneisyyden osalta. Onko tuttu aihe kirjallisuudesta?

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Älylaitteet ovat ihan kelvollisia, mutta mitä sitten, kun eivät toimi. Katoaako samalla se oleellisin tieto, jos juuri mitään ei ole oman muistin varassa. On asioita, jotka haluan muistaa, on puhelinnumeroita, jotka haluan muistaa, on pankkitilin numerot, jotka haluan muistaa. On muutakin mitkä elähdyttävät, kun löytyvät muistista, eivät muualta.

Mitä tulee vanhoihin tietoihin niin minulla oli aika, jolloin tuli tarve kirjoittaa isoäitini puheita menneistä ajoista. Elämästä eri kartanoissa. Hän oli varsinainen tietovarasto tai ainakin minusta tuntui sille. Kun hän asuin kotonani oli tieto aina lähellä. Kun aloin kirjoittaa oli hän ollut jo vuosikymmeniä kuolleena. Jännittävää oli havaita miten yksi asia alkoi herätellä muistista toista ja kolmatta ja koko pitkää ketjua. Ihan kuin asiat olisivat olleet jollakin kelalla ja kela lähtenyt pyörimään. Menneen muistaminen lie muillakin tämän kaltaista? Onneksi otin tulosteen siitä mitä olin kirjoittanut, sillä tietokoneet vaihtuivat. Elämä oli vilkasta ja jonnekin ne sähköisessä muodossa page maker taitto-ohjelmassa olevat tiedot sitten katosivat. Sitä olen harmitellut, sillä ehkä en edes ottanut kopiota viimeisimmästä versiosta paperille. Mennyttä mennyttä.

Toki on hyvä muistaa miten pääsee elektronisten muistivarastojen äärelle, kun oma tietovarasto eivät riitä. Poimimmehan muistiimme usein vain pääpiirteitä yksityiskohdat unohtaen. Senhän paljastaa tuo Heurekan pihassa tapahtuva henkilöntunnistus. Luulemme myös havaitsevamme enemmän kuin havaitsemmekaan. Rajallisia siis olemme ja yhä rajallisemmiksi tulemme.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #3

Kommenttiin #3: Hienoja esimerkkejä muistamisesta. Kun asioita monesti pyörittelee yksikseen, tuntuu kuin ei oikein muistamisen osalta voi mihinkään tarttua, on vain itsellä oltava varmuutta uskoa itseensä. Älylaitteet tekevät lyhyestä muistamisesta leikillisempää kuin olisi vain muistikirjojen ja kalenterin varassa. En tiedä edes voiko niistä tulostaa paperille.

Pitkäaikaisesta muistamisesta suvun piirissä itsellänikin on kokemusta. Kuin sattumalta sain käsiini vanhan Raamatun, jossa oli muistia virkistävää tietoa. On se vaan niin ihmeellistä.

On kuin kantaisi enkeliä selässään
 
 - rakkaan ihmisen muisto.
 
Yllä ote eräästä runostani.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset