*

TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Vallan vallatonta

  • Kenelle milloinkin lamppu syttyy? Seisoa tuulta vastaan kuin lyhtypylväs.
    Kenelle milloinkin lamppu syttyy? Seisoa tuulta vastaan kuin lyhtypylväs.

 

Tykkään tietokoneista ja myös televisiosta. Kodin viihdepaketti antaa paljon mahdollisuuksia viihtyä kotona ja samalla kuitenkin seurata maailman menoa.

Kodissa voi tulla helposti sellainen fiilis, että kaikki asiat ovat sormenpäässä. Voi seurata urheilua, tiedettä, taidetta, avaruutta ja niinpä niin politiikkaa. Kansalainen on päättäjä ja hänellä on oma vallankäyttönsä asioihin. Uudet sosiaalisen median ohjelman koukuttavat, kun voi milloin tahansa kommentoida ja ottaa kantaa asioihin.

Nyt käymme median johdolla somessa keskustelua mies-loppuisista ammatti- ja arvonimikkeistä. Itselleni tuli heti mieleen, että mihin ehdotan sanan lopuksi jo aiemmin tutuksi tullutta niekka-loppua. Tätä on käytetty esimerkiksi virkamies sanan korvaamisessa virkaniekka-sanalla. Ei oikeastaan hullumpaa: eihän sukupuoli näyttele pääosaa ihmisen elämässä virkapaikalla, vaan se on neutraalimpi olotila. En kuitenkaan kiiruhtanut tätä esittämään mihinkään kommenttiin, koska mielestäni sukupuoli määrittelee ihmistä vahvemmin kuin nykykäsityksessä on pyrkyä. Ihminen mielestäni on kokonaisuus, jossa sukupuoli lajin jatkuvuuden kannalta on myös yksilön osalta häntä määrittelevä asia. Ei mielestäni ole sama asia onko meillä korkeimmassa johdossa puhemiehenä mies vai nainen. Toimenkuva määrittelee virkatehtävät, mutta kuitenkin kaikessa toiminnassa virkatehtävän hoitoa sävyttää viran hoitajan persoona ja myös sukupuoli. Näitä asioita ihminen ei pääse karkuun työpaikallaan eikä myöskään viranhoidossa.

Suomessa on onnistunut hallintojärjestelmä, jossa tarkoituksena mm. monipuoluejärjestelmänä on tuoda esille eri kansalaisryhmien näkemyksiä yhteisten asioiden hoidossa. Täysin neutraali järjestelmä ei ole. Viime vuosina olemme nähneet usein, kuinka median edustajat ovat ottaneet hallitsevan paikan asioiden hoitamisessa. Niin sanottu yleinen mielipide ja enemmistön mielipide on otettu keppihevoseksi monesti onnistuen ohittamaan asioiden kunnollisen harkinnan ja menty kuin tuulihevonen järkevän asioiden hoidon ohi ja kustannuksella. Ihminen on sosiaalinen olento, joten tuollaista on vaikea kokonaan välttää.

Hallintojärjestelmän säännöt on luotu, jotta Suomi pysyisi Suomena ja että me voisimme erilaisissa joskus kansainvälisissäkin aallokoissa istua vahvasti peruskalliollamme ja pitää hallinto ja maa vakaana. Tässä ei aina ole onnistuttu. Kuitenkin pitämällä perussäännöt mahdollisimman vakaina, tässä on mahdollista onnistua ja joskus vetää sitä tuulihevosen viemää korjausliikkeellä myös takaisin aisoihin.

Median pyrkimys ohjata hallintoa näkyy usein melko selvästi. Se varmaankin näkee ihmisluonnossa olevan siihen mahdollisuuksia. Mediassa tuodaan voimakkaasti esille jokin hallintoa koskeva seikka ja kohta siitä tulee yleinen mielipide, joka hallinnossa ohittaa terveen järjen käytön, kun enemmistö sitä jo kannattelee. Kummalla sukupuolella on enemmän taipumusta esimerkiksi puheenjohtajan tai muun korkean johtajan pallilla lähteä yleisen mielipiteen tuulihevosen kyytiin. Onko sukupuolella merkitystä?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset