*

TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Työtä ja rakkautta - ja taidetta

  • Helena Schjerfbeck Maalaus (lainattu googlelta). Kyseessä ei ole blogikirjoituksessa mainittu maalaus Suru.
    Helena Schjerfbeck Maalaus (lainattu googlelta). Kyseessä ei ole blogikirjoituksessa mainittu maalaus Suru.

 

Naiset ovat jo muutaman vuosikymmenen ajan olleet osana länsitaloutta myös työntekijöinä ja yhä useammin myös johtajina omilla paikoillaan. Naisen henkisessä perimässä kuitenkin on korostuneesti kysymys perheestä ja usein aviovaimon roolista ja lasten kasvatuksesta. On naisen henkisen jatkumon perinnettä odottaa mieheltä romanttista suhtautumista henkilöönsä. Näen tässä sukupuolihaasteen.

Kirjoitan näissä blogikirjoituksissani, joita julkaisen myöhemmin myös Tyhjäpaperi-sivustollani, myös länsitaloudesta ja sen piilovaikuttimista. Piilovaikuttimena taloudenpidossa, suuressakin taloudessa, on ne lähtökohdat, jotka on esimerkiksi kartano, kylä, linna. Nämä ovat kokonaistalouksia, jotka on yleensä muodostuneet miehen tarpeille hänen järjestäessään elämänsä ja työnsä kohdalleen. Mies on taloudenpidon ”keskusyksikkö”, joka valitsee ympärilleen oman rahoitusmahdollisuutensa mukaisesti ne ihmiset, jotka katsoo tarpeelliseksi toiminnassaan. Näin on tavallisesti perheen ja työnkin puolesta. Tätä ei tavallisesti tiedosteta elämässä, vaan ihmiset kohtaavat elämässä asioita valmistautuneina niin kuin heillä voi olla: yleensä ei juuri ollenkaan.

Naisihmisille on siis tullut työelämässä eteen haasteet ymmärtää ja erottaa myös omaksi hyväkseen sen, mikä on perhettä ja perhepolitiikkaa elämässä ja mikä työtä ja työelämää. Katson asioita yleensä taiteen kautta ja tuo taide näyttäytyy televisiossa sarjaohjelmina, elokuvina ja dokumentteina kertoen ihmisten arjesta ja elämästä. Omasta puolestani ja yleensä naisten puolesta huomasin tänään lukiessani päivälehdestäni kertomuksen Helena Schjerfbeckin maalauksesta Suru, että kyseessä Helenallakin ehkä on ollut tämä törmäyskurssi: hän näki elämässään upean ritarin kiinnittävän huomiota työhönsä ja repsahti raukka heti luulemaan, että kyseessä olisi romanttinen perhesektori. Ei ollut, vaan hidalgo oli liikkeellä tunnustamassa ja ihailemassa hänen taidettaan. Kyseessä miehen puolelta on ollut ilmeisesti työsektori. Kun naiset nyt laajasti ovat mukana työelämässä, he säästyisivät monelta surulta ja murheelta, kun tämän asian tiedostaisivat. Kysymys olisi siitä, että elämässä ratsastavat ritarit saisivat olla niitä ratsastavia ritareita, joita ovat, niin että ei jokaisesta silmänräpäytyksestä joutuisi rypemään niissä sänkykammaripuuhissa, mihin nainen tottumattomana työelämään on heitä joka vaiheessa viemässä. Työelämän kuuluu olla työelämää. Perhe-elämä, kun sellainen kohdalle osuu, on kyllä tunnistettavissa erikseen. Perhe-elämä ei välttämättä ole yhtä kiihottavaa ja kohottavaa kuin työelämä, mutta monelle naiselle kuitenkin tärkeä elämänankkuri. Hyvä tapa työelämässä on, että ei sotke siihen liiallisesti romantiikkaa.

Tästä näkökulmasta katsoen maailmassa on edelleen taustalla vanhat säännöt ja menneisyys, jossa on opittu tietynlaisiksi ihmisiksi. Ihmisinä taiteilijat maalaavat taulujaan ja kirjailijat kirjoittavat kirjojaan. He kiinnittävät ihmisten tunteita teoksiinsa ja pienempinä annoksina me ihmiset yleisönä sieltä poimimme ravintoa elämäämme. Suuri rakkaudennälkä valjastetaan näihin teoksiin. Työ ja perhe on järkevää erottaa omiin sektoreihinsa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän TapioNippala kuva
Tapio Nippala

Silleen että ensin kategorisoidaan ihminen jonka jälkeen daijuun voi lyödä tarkemmin...

Vosin suositella ehkä Outlander draamasarjaa jossa n. kolmensadan vuoden haarukassa pääsee pohtimaan eri aikojen välisiä tapoja ja arvoja.
Se että joku tosissaan väittää piipahtaneensa jonkin mystisen kivikon kautta 1700-luvulla ja rakastuneensa johonkin ylämäälaiseen ilmestyen sitten takaisin aviomiehnesä luo 50-luvulle tehden jonkinlaisen diilin tyyliin sarja jatkuukin sitten taas 1700 luvulle eräänlaisena takautumana siitä millaista elämä silloin oli... siis naurettavaa ! Nainen katoilee menneisyyteen ja takaisin jossa miehen pitäisi sitten uskoa kaikki se ja tehdä sopimuksia... meikäläiselle olisi kyllä hieman liijan rankkaa.
Tai että mitä siitä liitosta sitten enää on jäljellä jos se on puhki puitu ?

Minä olen omassa kuvataiteen harrastamisessani huomanut että enemmän nainen tms. aihe kiinnostaa kuvataiteessa kuin että pitäisi tosissaan piirtää ladonseinää tai kasailla tiilikasoja, kumisaappaita taidemuseon nurkkaan johon kukaan ei saisi koskea.

Meinaan ite katsoa Outlanderin loppuun asti joten en toivo vielä mitään juonipaljastuksia...

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Suuria kysymyksiä, mutta taustalla piilee vielä suurempi yksinkertaisuus. Sukupuolia biologisessa nisäkäslajissa on kaksi: mies ja nainen. Kuten lajin osalta maailmassa nähdään, romanttisesti sanottuna mies on rakentanut naista varten linnan, siis nykyisen infrastruktuurin. En väitä, että nainen olisi pelkästään toiminut kahvinkeittäjänä, paljon työtä on nainenkin tehnyt. Nykyinen lehtikirjoittelu mielestäni osoittaa, että entistä paremmin pitäisi sekä miehen että naisen pystyä jo erottamaan, mikä on sitä työelämää ja mikä perhe-elämää. Siitä syntyisi vähemmän murhetta ja surua.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Jutun yhteydessä Helena Schjerfbeckin maalauksessa esitetään kahta naispersoonallisuutta. Kuvan maalaamisen aikaan on kuvaa ehkä katsottu niin, että punaisessa mekossa on kotona ollut nainen, vaimo ja perheenäiti, kun taas harmaampi persoona on työssä käyvä nainen. Nykyään kuvasta saisi ehkä päinvastaisen käsityksen?

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset