TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Rakkaus, ah’ rakkaus

  • Pariskunnan häätanssi.
    Pariskunnan häätanssi.

 

Ihmissuhteisiin tarvitaan rakkautta, jotta me ihmiset kestäisimme toisiamme.

Ihmissuhteita kuitenkin on erilaisia. Jo aikoinaan pimeimmässä viidakossa tiedettiin se antropologinen tieteellinen tosiasia, että kaksi ihmistä, jotka aikovat tuottaa kyläyhteisöön jälkeläisen, tarvitsivat siihen päällikön ja muun yhteisön luvan, ja pariskunta vihittiin avioon, jonka seurauksena jälkeläinen tuli maailmaan täyttämään paikkansa kyläyhteisössä. On ollut tarkkaa, miten monta kyläläistä kylässä voi elää. Kun joku kuoli, tilalle sai syntyä uusi ihminen. Tämä johtui siitä, että oli tarkka talous, jossa ei ylimääräisiä suita ruokittavaksi juuri suvaittu. Tätä perua myös länsitaloudessa on se tieteellinen ja raamatullinen antropologinen tosiasia, että pariskunta, joka yhtyy keskenään, tarvitsee yhteisön luvan eli avioliiton (nykyään myös vastaava liitto).

Mies ja nainen – keskenään niin erilaiset – tarvitsevat luvan yhteisöltä yhteiseloonsa ja sen hiomiseen rakkauden liitoksi. Tämä asia rasittaa muutakin yhteisöä ja avioliittona se rasittaa vähemmän. Myös jälkeläisten tuottaminen on aviossa sallittua. Kun ennen aviota tietenkin on haettu kuulutukset, jolla selvitetään mahdolliset avioesteet.

Rakkautta tarvitaan tuohon yhteiseen, usein elämänpituiseen retkeen.

Kun ihmiset ovat genitaalisessa yhteydessä toisiinsa, tarvitaan siihen se rakkauden siunaus, minkä kirkko voi antaa – siis mies ja vaimo keskenään liitossaan. Tarvitsevat monenmoista, jonka siis muu seurakunta hyväksyy hyväksymällä avionsa. Rakkautta paljon, elämäntaitoa, ymmärrystä. Rakkautta. Ja vielä kerran rakkautta.

 

Muitakin ihmissuhteita on, mutta ne ovat ilman genitaalista yhteyttä ja siten muun seurakunnan puolesta vaarattomampia. Vähemmän seurauksia. Vähemmän rakkautta. Hyväksyntää, sietämistä, toveruutta, ystävyyttä.

Rakkautta on karisma, opettajuus, vaikutusvalta, huomio.

Rakkautta on julkisuus.

Rakkautta on sukulaisuus, tuttavuus, tunnettuus.

Energiaa, rakkauden energiaa – mikä ei vaadi genitaalista kosketusta tai yhteyttä. Olla vaan, rakastaa. Vapautta, vastuuta ja vapautta vastuusta, vastuuta kuitenkin.

Rakkautta.

Rakkautta, mikä ei vaadi kosketusta, ei salli, ei kuulu.

Rakkautta olla oma itsensä, olla vaan, elää ihmisenä, vailla lupausta, vailla siteitä, olla vaan.

 

Paljon vastuuta pariskunnalla, siksi erityinen siunaus.

 

Kyläyhteisö nykyään tietämättömämpi kuin pimeän viidakon asukkaat kauan sitten – miten tieto leviää? Missä vastuu?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Piti googlata, jotta tietää, mikä on alkio-oppi.

Suomalaiset ovat kansana syntyneet korvesta ja ovat melko tervettä kansaa. Tätä ei pitäisi harhaopeilla pilata.

Eilinen televisiotarjonta oli törkeä hyökkäys terveyttä ja tulevaisuutta kohtaan.

Tosin saattaa olla mielenkiintoista tieto, että Olipa kerran -sarjan 17. jakso kertoi myös gluteenittomasta ruokavaliosta, mikä on merkki merkittävästä terveysuhasta. Tämä on ollut ennen maapalloa, henkimaailmassa jo. Keliakia on sukupuolitauti, joka tarttuu nimenomaan (alapää)genitaaliyhteydessä suun kautta.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset