TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Suomi on tarinoita täynnä

  • Kirjallisuutta ja elämänkaaria.
    Kirjallisuutta ja elämänkaaria.

 

Kesän aikana keskustelu medioissa ei ole ollut yhtä kuumaa kuin hellesäät – tosin kaikkia juttuja ei tule seurattua. Minna Canth aikoinaan peräänkuulutti suomalaisille luku- ja kirjoitustaitoa aitona valistuskuninkaallisena. Hänen aikanaan ei oikeastaan ollut näkyvissä merkkejä siitä, että lukemisesta ja kirjoittamisesta olisi hyötyä kaiken kansan osaamisena. Suomalainen ja ruotsalainen eliitti puolusti tietenkin omaa osaamistaan, mutta vasta vähitellen alettiin nähdä hyötyjä siitä, että sivistys ulotettaisiin kansan syviin riviin. Tuumasta toimeen. Kun suomalaiset jotakin oivaltavat ja näkevät hyödylliseksi, sitten kyllä nopeasti tapahtuukin. Kansakoulu perustetiin ripeään tahtiin ja kaikki kynnelle kykenevät opettajattaret ja opettajat värvättiin töihin.

Olen kesän aikana ja aiempina vuosina perehtynyt Suomen tarinaan monesta näkökohdasta lukien ja nimenomaan lukien. Luin keväällä Minna Canthin koottuja, olen lukenut Äidinkielen opetuksen historia (Katri Karasma), olen lukenut vihdoinkin loppuun Topeliuksen Maamme-kirjan, sivunnut kirjaston monia satukirjoja ja e-kirjoina lukenut hartaasti Kantelettaren ja sieltä täältä Kalevalaa. Mielestäni kansan rikkautta on sekin, että osa meistä suomalaisista on niin sanottuja vanhoja sieluja, jotka kuljettavat henkisessä ”selkärepussaan” vanhoja tarinoita ja osa on uusia suomalaisia, joiden tietämys muinaisajoista perustuu siihen, mitä kirjallisuus ja lehtitiedot kertovat. Elämme tarinoista. Tarinat vahvistavat ihmisyyttämme ja inhimillisyyttämme, kun ymmärrämme, että emme ole maan pinnalla kuin hiekanjyvät tuulessa, vaan juuremme ovat syvällä.

Nykyään puhutaan siitä, että tieteellisessä kirjoittelussa pitää viitata kaikkiin tietolähteisiinsä. Blogikirjoitus ei onneksi ole tieteellistä kirjoittamista, mutta voin paljastaa, että sain tämän blogijutun aiheen pääkaupungin päälehdestä, jossa julkisuudesta yleensä poissaolevan kirjailijan suulla väitetään, että suomalaisten tarinat ovat hukassa. Niille ihmisille, jotka ehkä pelkäävät lukemista ja harjoittavat ainoastaan kirjoittamista annan mielelläni vinkin: suomalaisten kirja-aarteet löytyvät paitsi tietenkin uutuuskirjoina kirjakaupoista ja kirjastoista myös internetin antikvaari-palveluista ja myös kivijalka antikvaareista. Jos omassa hyllyssä ei löydy suomalaisuuteen kuuluvia perustarinoita, joita edellä luonnehdin, verkosta saa kätevästi tilaamalla omistajaa kaipaavia kirjoja. Ehkä kirjoittaminenkin saa uutta puhtia ja sisältöä, kun lukee välillä.

Mielestäni kirjoittamiseen liittyvää pelkoa siitä, että kertoo vanhan tarinan uudelleen, ei pidä liikaa lietsoa. Uusi yleisö voi saada vanhastakin tarinasta irti tarvitsemaansa tietoa ja jännitystä. Olenko oikeassa, että itämaisessa kulttuurissa pidetään kunniatekona, kun kirjailija osaa vanhan tarinan kertoa yhä uudelleen – uudessa elämässään. Näitä kirjallisuuden ja tarinoiden asiantuntijat vertaavat jo aiemmin kirjoitettuun ja siten varmistavat kulttuurin pysyvän oikeilla raiteillaan. Tämänkaltainen hienotunteisuus ja kulttuurin syvien juurien tunnistaminen ei länsimaisessa kulttuurituntemuksessa ole ainakaan julkista tietoa, vaan tieteellisyyteen vedoten jopa kiellettyä. Plagiointia pelätään kuin ennen vanhaan ruttoa, jotta kaikki kunnia ei valu ”väärään” laariin.

Kulttuurin syvät juuret ovat ihmisissä itsessään. Ei liikaa pidä pelätä tutustua omiin juuriinsa ja maansa kulttuuriin ja tarinoihin vaan ehkä nimenomaan uskaltaa niistä ammentaa. Uudetkin tarinat jotakin mystistä tietä perustuvat vanhoihin tarinoihin.

Jospa elämänkaaria on mystisesti useampia?

Ja siten vanhatkin tarinat sen lisäksi että elävät meissä, pääsevät julki useammin kuin kerran.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Kuvassa kirjat:

Kalevalan avain (Pekka Ervast 1992)
Maamme (Sakari Topelius 1944)
Aapisesta ylioppilaskokeeseen Äidinkielen opetuksen historia (Katri Karasma 2014)
Maa, Vesi, Tuli, Tuuli ja Tyhjyys (Victor Harris 1974)
Suomalaisten muinaisusko ((Uno Harva 1948, SKS 2018)

ja esineet:

päänrapsutin ja rintaliivin kaari, pitsiliina, lasinalustoja

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Blogin otsikko on kerrassaan tosiasiaa..

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Muu blogikirjoituksen tarinointi - tuntuuko uskomattomalta? - perustuu kirjoihini Kristillinen filosofia (Elisa Kirja 2013).

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Tarja Kaltiomaa kirjoittaa:

[Kulttuurin syvät juuret ovat ihmisissä itsessään. Ei liikaa pidä pelätä tutustua omiin juuriinsa ja maansa kulttuuriin ja tarinoihin vaan ehkä nimenomaan uskaltaa niistä ammentaa. Uudetkin tarinat jotakin mystistä tietä perustuvat vanhoihin tarinoihin.]

- tämä on tärkeä myös meille maahan muuttaneille tutustua uuden kotimaan "syvien juurien kulttuuriin ja tarinoihin" nimenomaan lukemalla niitä! Yleinen tutustuminen maan historiaan ei oikein sellaista suoranaisesti anna, mutta kuitenkin sieltä heijastuu "kansan kulttuurin syvät juuret".

Olen yrittänyt nettikirjasto-Heilin kautta lainata sinun "Kristillinen filosofia"-kirjan, mutta ei ole löytynyt!? Mistä lienee kysymys?

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #4

Suomalaisen kulttuurin peruskirjoja on useita muitakin, mutta voi olla hyvä seikkailu löytää niitä. Olen kerännyt niitä hyllyyni ja olen hyvin tyytyväinen lukija. Yksi tällainen peruskirja on Sammatti - Elias Lönnrotin kotipitäjä (Veikko Kallio SKS 2001). Siinä kerrotaan seikkaperäisesti, miten suomalainen kunnalliselämä on alkanut lähes tyhjästä - samalla on kysymys kristillisyydestä ja ihmisistä huolehtimisesta.

Kirjaani valitettavasti ei vielä ole Helmet-palvelussa lainattavaksi. Asia on minulla työn alla ja olen yrittänyt saada jonkun tahon kiinnostumaan asiasta. Kirja ei Elisa Kirjassa ole kovin kallis.

Tämän blogin suosituimmat