TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Alkukesän tunnelmia

  • Misu-kissa tähystyspaikallaan.
    Misu-kissa tähystyspaikallaan.
  • Petuniaa, globeliaa ja valkoinen kellokukka.
    Petuniaa, globeliaa ja valkoinen kellokukka.
  • Vaaleanpunaiset pelargoniat löytyivät lähikaupasta.
    Vaaleanpunaiset pelargoniat löytyivät lähikaupasta.
  • Kelloköynnös kasvaa monta senttiä päivässä.
    Kelloköynnös kasvaa monta senttiä päivässä.

 

Tavallisesti sanotaan, että kevät keikkuen tulevi, mutta tänä keväänä kesä on tullut keikkuen. Sää on ollut hyvin vaihtelevaista. Samakin päivänä paistaa ja sataa ja erityisen paljon tulee. Alkukesä on ollut melko viileä, ei kuitenkaan liian kylmä, joten kasvit viihtyvät hyvin.

Parvekkeelle on istuttanut monivuotisen ystäväni kelloköynnöksen, oikein terhakkaan taimen löysin Plantagenista. Olen kokeillut myös siemenistä istuttamista ja siinä uskon, että voin oppia lisääkin, kunhan saan satoa taas. Viime vuonna satoa ei myöhäisen kukkimisen vuoksi ehtinyt kehittyä. Kun olen yhden kerran onnistunut viljelemään taimia, uskon, että voin onnistua uudelleenkin.

Kelloköynnöksen seuraksi olen hankkinut samenttikukan taimia, petuniaa, markettaa, verbenaa, ja globeliaa. Kaupassa oli belargoniatarjous, joten siitä sain vielä viimeiset istutukset.

Lämpömittaria seuraamalla on jo muutaman kerran voinut parvekkeella istuskella. Misu-kissa näyttää viihtyvän parvekkeella melkein paremmin kuin pihalla valjaissaan.

Jokainen kesä on erilainen ja lomailu voi alkaa kävelyn, terassin ja valokuvaamisen merkeissä.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ostin itsekin belargonioita 3 kappaletta tarjouksesta.Ulkona kaksi kauniisti kukkii sisätiloissa kuihtuu.En tiedä miksi.Belargonia on venäjäksi ГЕРАНЬ/Geranj

Videossa,jonne linkki ei paljon näy itse belargoniaa, mutta mielestäni kauniisti laulaa "Яран гөл".Герань"-laulua.
Volgan-tatarikielellä Alfiya Shevchenko.

https://www.youtube.com/watch?v=jrczy1zsywM

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Kommentoijan laittamasta linkistä löytyi kaunis kaihoisa laulu kukkakuvin koristeltuna.

Olen monivuotisena pelargonian kasvattajana huomannut saman asian, että kukat eivät viihdy liian lämpimissä sisätiloissa. Laji on ollutkin menestystarina vanhoissa puutaloissa aikoinaan. Luultavasti vieläkin viihtyvät parhaimmin mm. lasiverannoilla ja -eteisissä, jopa talvehtivat niissä.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Ystävättäreni Tatjanan perheessä Pietarissa kissa Teppo(Тяпа)pääsee kerrostalon viidennestä kerroksesta koko kesäksi mökille, jossa luonnossa viettää neljä kuukautta!Kuvia viime kesästä niin kissasta kuin kasvatetuista kukista siellä.

https://plus.google.com/photos/1172615071654638889...

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Ihania kuvia lomailevasta kissasta ja kukkasista.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset