TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Alkukesän hetkiä

  • Markettaa.
    Markettaa.
  • Verbenaa ja petuniaa.
    Verbenaa ja petuniaa.
  • Mustasilmäsusanna ja samenttiruusua.
    Mustasilmäsusanna ja samenttiruusua.
  • Kesäkukat istutettu.
    Kesäkukat istutettu.

 

Vielä runsas viikko sitten kaupungille lähtiessä piti vaihtaa talvitakki päälle, mutta nyt kevättakkikin tuntuu olevan liikaa. Tämä on tyypillistä Suomen keväässä. Kesä tulee yhtäkkiä tai joskus viipyy pitkään tulemisessaan. Kesän tulo vaihtelee vuosittain ja se on yksi syy, miksi vuodenaikojen vaihtelu on mielenkiintoista. Säätiloista riittää aina jutusteltavaa.

Tänä vuonna tein parvekekukkahankinnat noin kuukautta ennen kuin yleensä. Kuulin jo hieman varoituksia, että vielä voi tulla kylmiä öitä. Kukat pitää silloin huputtaa ja jos takatalvi iskee, kukat pitää nostaa sisälle. Mahdollista sekin on, että osa kukista paleltuu.

Nyt kesä näyttää tulleen jäädäkseen. En jaksanut enää siivotulla parvekkeella katsella multaruukkuja. Mieliala pysyy parempana, kun kukkaset on istutettu.

Kukkataimet ovat verbenaa, petuniaa, orvokkia, laventelia, mustasilmäsusanna, markettaa ja samenttikukkaa. Myös pari terhakkaa pelargonian tainta tuli hankittua.

Hieman kaipasin monivuotista ystävääni kelloköynnöstä, mutta sen istutus olisi mahdollinen vasta kesäkuun alussa.

Erikoisuutena tänä vuonna istutin muutaman itäneen perunan, kun teki mieli nähdä perunankukkia. Ehkä satoakin tulee.

Puut jo vihertävät, vihreä on vallannut alaa parissa päivässä. Toivoa sopii, että kesä on jo tullut jäädäkseen.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän peevee912 kuva
Eeva Vallius

Kesä! Ihana Suomen kesä meillä taas. Aina sen alku yhtä huumaavalta tuntuu. Pyöräilin muutaman tunnin kotikaupungin kaunista jokivartta pitkin ja nautiskelin. Herkkää hiirenkorvan vihreää, sininen taivas ja joki, hymyileviä ihmisiä terasseilla. Onneksi tämä on vasta alkua.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Näihin kesän alkutunnelmiin ei kyllästy koskaan!

Värit alkavat hehkua
ja myös monet ihmiset hehkuvat.

Toivottavasti talvipipoja ei
tarvitse enää kaivaa esille.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

Kiitos kauniista kukista!

Oikein mukavaa kesäistä kevätpäivää!
Venäjänkielinen laulu...kertoo kesästä, kukista ja rakkaudesta...erään valkoiseen kukkaseen...!

https://www.youtube.com/watch?v=gML6EvJ6MsE

РОМАШКА БЕЛАЯ,,,,

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Yritin sanakirjasta löytää laulun nimeä suomeksi, mutta ei ihan valjennut.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #4

Pомашка белая - päivänkakkara valkoinen...

Ромашка - kamomilla...

Minä taas en tiedä mikä sinun "marketta"-kukka on venäjäksi?

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa Vastaus kommenttiin #5

Kukan nimen muoto marketta on lyhennelmä sanasta Маргари́та {f} (Margaríta)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #6

Venäjäksi Маргаритка-Margaritka

https://www.youtube.com/watch?v=YFPZjvgzCQQ
Цветок маргаритка - Kukka margaritka

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset