*

TarjaKaltiomaa Asioilla on tapana järjestyä. Yhteistyötä ja hyvää tahtoa tarvitaan.

Suomen luonnonkukat ja -kasvit

  • Huhtikuun harmautta, jossa ei vielä luonnonkukkia.
    Huhtikuun harmautta, jossa ei vielä luonnonkukkia.

 

Estetiikkani on nykyään vanhempana naisena valinnut vaalittavakseen luonnonkukat. Tänä vuonna olen bussin ikkunasta jo nähnyt ensimmäiset leskenlehdet. Tänä vuonna en ole vielä ollut yhtä lähellä luontoa kuin aiemmin ahneesti etsiessäni kameralle kohteita luonnonkukista ojien pientareilla ja tien varsien rinteillä. Kuitenkin jo nyt huhtikuussa mieli palajaa tuon estetiikan äärelle. Ja pääseehän siihen näin tietokoneellakin, toki.

Minulla on syvällinen tuntemus siitä, että maapohja kertoo kauneuden kielellä maan lapsille tarinaansa nimenomaan kukkasten, perhosten, lintusten ja muiden luonnon luomien välityksellä. Tuo kaikki piikikkäine ampiaisineen ja mehiläisineen, jopa käärmeineen, on riippuvaista toinen toisistaan, mutta myös ihmisistä. Tuo kaikki kauneus, nuo luonnon tarinat kohdistuvat ihmiselle, ihmisen kokea ja nähdä.

Elän Espoossa alueella, jossa olemme sen hämärän rajamailla, jossa luonto joutuu antamaan periksi ihmiselämän ottaessa valtaa. Alueella rakennetaan metroa, uusia kerrostaloja, teitä ja tunneleita ihmiselämän tarpeisiin. Luonto joutuu väistymään. Tällä alueella luonto on väistynyt vähitellen viimeisten vuosikymmenten ja satojenkin vuosien ajalla. Naapurinamme on suurkaupunki Helsinki ja kartalla kuulumme siihen samaan piiriin. Luonnon väistymisen surussa piilee kuitenkin myös se ilon pilkahdus, että maapallolla kaupungistuminen on mahdollisuus myös luonnolle. Osa maa-alueesta menetetään – saavutetaan ihmisten kaupunkihyörinälle ja osa maa-alueesta siten voi jäädä luonnonvaraiseksi. Tiedostaessani tätä kaikkea koen luonnonkukat herkkinä tarinankuljettajina, kertojina sille, että kauneus on arvokasta ja myös sitä, että se on myös katoavaista. Estetiikka muuttuu elämänvirroissa.

Luonnonkukkanen saa ihmisen nöyräksi. On kumarruttava kameran kanssa polvien varaan, jotta näkee lähempänä. Kukkasta nuuhkaistakseen on myös laskeuduttava alas ja nähdäkseen paremmin.

Nöyryys ja suru valtaa mielen Pääsiäisenä. Se on osa suomalaista melankoliaa. On koettava pajunkissat ja mämmi kevään valossa selvitäkseen. Pimeän ajan jälkeen valo lyö vastaan ja vaatii totuttelua. Tänä vuonna kylmä sää Espoossa pitää luonnonkukkaset vielä otteessaan kuin kokemassa tätä luopumisen ja saavuttamisen myötäelämistä, jota kaupungissamme voi kokea. Pitää luopua jostain saadakseen jotain uutta tilalle. Tulevaisuus rakentuu menneiden muistojen päälle ja nuo muistot jäävät elämään meissä ihmisissä – ja myös luonnossa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset